keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Kassi ja kangasta

Sain Marjalta OE-laukun kaavan ja heti piti kokeilla, millainen siitä tulee.

Kaava: OE-laukku, Ottobre 2/2003 (?)
Kangas: päällinen Ikean tukeva puuvilla, vuori Eurokankaan ruutukangas
Muuta: Lisäsin sisälle vetoketjutaskut


Tänään sain myös Käpysestä tilaamani kankaat. Satumetsän piti olla 2-laatuista, mutta minun silmään se näytti ihan priimalta. Harmaa taikametsä oli myös kivan oloista. Sen sijaan keltainen Taikametsä olikin yllättäen froteeta.


Olen kai niin vähän ommellut lastenvaatteita, että en tajunnut joustiksen tarkoittavan joustofroteeta. Ajattelin ilman muuta, että joustis = joustokangas eli tavallinen trikoo. Täytyy nyt miettiä, mitä kankaalla teen... HUOM! Keltainen Taikametsä oli Ompeluelämää-ryhmän erikoiserä, jonka vain toimitti Käpynen. Sitä ei mistään enää saa, joten sen saisi varmasti myös myytyä. Satumetsästä (kirjavasta) kuitenkin teen koulun aloittavalle kummitytölle paidan ja mahdollisesti toiselle sukulaistytölle myös. Harmaa Taikametsä päätynee omaan paitaan.

Uudet kalusteet muuten saapuivat perjantaina ja saatiin koottua lauantaina. Kirjoittelen niistä sitten erikseen. Ei oltu nimittäin ihan 100% tyytyväisiä Suomessa valmistettuihin Laulumaan kalusteisiin, tai pitäisikö sanoa, että "rakennussarjaan".

Taaskin sadetta pidellen,

Saara

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Jos sulla vielä keltainen taikametsä kaapinhyllyllä käyttämättä olisin kiinnostunut ostamaan sen.

    VastaaPoista
  2. Keltainen taikametsä on jo annettu eteenpäin.

    VastaaPoista