sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Jouluisissa askareissa

Joulu on ollut mielessä ainakin kuukauden ajan, jolloin olen ommellut pyjamia joululahjoiksi. Edellisen Triteks-reissun jälkeen totesin, että minulla on paljon trikoita, jotka ovat vain odottaneet pääsyä yöpuvuiksi.

Yhdeksän trikoista yöpukua (+ kolme flanellista yöpaitaa) on jo valmiina. Vielä on kahden ompelu edessä. Kaavoina on ollut useista Suuren käsityölehden joulunumeroista kaavoja, mutta erityisesti SKL 11-12/2003. Trikoot Triteks ja parissa kangashamstereiden saldoa.

Viileinä aamuina mies on kaivannut lämmikettä aamupalapöytään. Yhtenä iltana valmistui fleeceaamutakki. Kankaat kangashamstereista. Mokasin reunuskaitaleiden kanssa laittamalla oikean kaitaleen vasemmalle ja vasemmalle oikean, mutta eipä sillä muotoilulla paljoa merkitystä ollut!


Ajauduin tekemään joulukortteja. Ja postituskin on jo melkein hoidettu!





OE:n marraskuun haasteena oli tehdä kolme vaatetta naiselle Ottobren kaavoilla. Aikaisemmin esittelin punaisen Bubble Pocketin. Kaksi muuta ovat harmaat jazztrikoot ja beige Bohemian-tunika.
Kuvassa on myös uudelleen somistettu koivukranssi parin vuoden takaa.

Tunnelmallista Joulun odotusta!

Saara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti