sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulun odotus voi alkaa!

Joululahjoja on valmisteltu jo jonkin aikaa. Nyt voi todenteolla alkaa jo odottaa joulua, reilut 3 viikkoa jäljellä!
Käsityöt ovat keskittyneet edelleenkin pieniin projekteihin, heijastimiin ja virkattuihin villaisiin afrikankukkiin. Heijastimia laitan joulupaketteihin mukaan.

Afrikankukkiin materiaalit olen saanut perintönä miehen mummolta. Pari keränloppua ostin myös Kontista. Kukkia on kertynyt nyt parissa viikossa noin 30. Katsotaan, jaksanko tehdä torkkupeiton vai jääkö vain huivin kokoiseksi. Uloimman kerroksen väriä en ole vielä päättänyt, mutta valkoinen voisi olla siihen raikas väri.
Hyvää Joulun odotusta!

Saara

1 kommentti:

  1. Olet ollut uuttera! Heijastinnauhat ovat kivoja, pitää tehdä itsekin. Niitä tarvitaan aina. Ihania myös nuo virkatut kukat. Itse olen näiden suhteen niin saamataon, saisin varmaan kukkia aikaiseksi, mutta en ikinä valmista peittoa tahi huivia :) Mukavaa joulunodotusta teillekin!

    VastaaPoista