lauantai 30. tammikuuta 2016

Kestovaippoja

Vauvan kanssa ollaan päädytty osakestoiluun. Käytännössä päivisin käytetään kestovaippoja kotona ollessa. S-koko alkaa käydä pieneksi ja nyt on tavoitteena löytää hyvä M-koon vaippa. Kokeiluun pääsivät SKL 2/10 kaava ja yhdestä yhdenkoon vaipasta itse piirretty kaava. Näihin laitoin myös kokeilun vuoksi KAM-nepit. Lisäksi tein samalla myös muutamia taittoimuja.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Pientä tarpeellista

Kietaisubodyt on meillä todettu käytännöllisimmiksi pukea pienelle vauvalle. Ollaan siirtymässä vähitellen kokoon 62 cm ja parit bodyt tuli ommeltua Ottobren Warmly Wrapped kaavalla. Kankaat ovat Michas Stoffeckelta Saksasta ja Pehemiältä.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Vuosiraportti 2015

Edellisestä blogikirjoituksesta on kulunut monta kuukautta, mutta ompelu on kuitenkin jatkunut hitaasta päivitystahdista huolimatta.

Vuonna 2015 vaihteli kankaiden hankinta ja ompelu hyvin paljon peräkkäisinä kuukausina. Puolet kuukausista jäi plussalle ja puolet miinukselle, mikä on aika hyvää tasapainoa.
Kankaiden kertymä ja ompelumetrien kertymä olivat melko tasaiset vuoden kuluessa.
Loppusaldoksi vuodelta 2015 tuli +11,7 metriä. Tavoitteeseen +-0 metriä ei päästy, mutta selkeästi tuli kuitenkin parannusta vuoden 2014 loppusaldoon, joka oli yli 30 metriä plussan puolella!

Vuosien 2014 ja 2015 kangasvaraston muutokset ovat olleet hyvin eri tyyppisiä. Vuonna 2014 osui kesäloman ajalle sekä valtavat piikit sekä ommelluissa että vastaanotetuissa metreissä. Loppuvuonna 2014 kankaiden ostot olivat maltillisia, mutta myös ompelu oli vähäistä. Vuonna 2015 sen sijaan ainoastaan keväällä oli parin kuukauden tauko lähes kokonaan ompelusta ja kankaiden ostosta.
Jos tarkastellaan kertymää 1.1.2014 lähtien, voidaan todeta, että kangasvaraston koko on vakiintunut elokuun 2014 tasolle, joka on lähes 50 metriä enemmän kuin vuoden 2014 alussa.


Vuoden 2016 tavoitteeksi olen ottanut hurjan -40 metriä, joka voi olla vaikea saavuttaa, jos ollenkaan tulee kangashankintoja tehtyä. Toistaiseksi olen kuitenkin ollut ostamatta kankaita ja muutama metri on jo tullut ommeltuakin, joten tähän mennessä ollaan miinuksella.

Mainitsinkin jo edellisessä päivityksessä kesällä, että ompeluhuone tulee muuttamaan syksyn aikana takkahuoneeseen. Teetimme takkahuoneeseen hienot täyspuiset kaapit (niiden valmistumisprosessi on ihan oma tarinansa) ja kaapit saapuivat marraskuun lopussa.



Hitaaseen päivitystahtiin, ompelutahdin muutoksiin ja ompsun muuttoon on ollut erittäin hyvä syy, nimittäin meidän perheen nuorin jäsen, joka saapui luoksemme marraskuun puolivälissä.

Kaikkea hyvää alkaneeseen vuoteen 2016!

Saara

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Kesälomalla on taas aikaa harrastaa!

Kesällä tulee vastaan opettajan työn paras puoli, nimittäin pitkät lomat! Ja kyllä onkin sitten tullut harrastettua. Täytyy kyllä todeta, että harrastamisen varjopuoli on se, että mihin ne kaikki tarvikkeet saadaan mahtumaan! Meillä on suunnitteilla ompeluhuoneen siirto eri paikkaan ja sen takia täytyy myös kankaiden ja ompelutarvikkeiden säilytys miettiä uusiksi.

Tärkeintä on kuitenkin se, että saa jotain aikaan!

Pannulaput kierrätysmateriaaleista. Molemmissa on konekirjonnat toisella puolella.

Miehelle farkut ja itselle kietaisumekko. Mekkoa ei ole kyllä tullut kertaakaan käytettyä, vaikka kelejä olisi kyllä ollut.
 Tämä huppari valmistui odottamaan erään nuoren miehen syntymäpäiviä.
Kaava: SKL 8/08
Kangas: Michas-Stoffecke

Yksityiskohdaksi tein Ottobren opastaman erilaisen kiinnityksen hupun naruille.
 Taskuun tuli kanttaukset kaavasta poiketen.
Samaan osoitteeseen on menossa myös ompeluryhmän kopiointihaasteeseen tehty T-paita, jossa kaarroke ja olkaosat on tehty eräiden muiden ompelijoiden töitä mukaillen.

Vaikka ihan käytännössäkin Ikea näkyy meille, käyn Ikeassa vuosittain ehkä kerran. Sain jo joskus aikaisemmin vinkin, että siellä on myynnissä tilkkupaketteja. Nappasin niitä mukaani kolme ja yritin valita väreiltään omaa silmää miellyttäviä. Nämä olivat rullattuina, joten tarkkaan ei pystynyt kankaita näkemään.
 Hiukan tein jo sommitelmaa, miten näitä voisi yhdistää, mutta vämä odottavat edelleenkin ompelijaa.
 SPR:n Kontissa on tullut käytyä aina siellä päin ollessa. Omasta vaatekaapista on sinne lähtenyt isot määrät vähäisellä käytöllä olevia vaatteita, mutta myös löytöjä sieltä on tullut tehtyä. Viimeisimmällä vierailulla löysin neljä isoa palaa luonnonvalkoista collegea. Pehmeiden perusteella päättelin niiden olevan ainakin osittain bambua. Kotona polttokoe kuitenkin paljasti runsaan keinokuituisuuden! Päätin silti kokeilla värjäämistä, koska meillä ei valkoista juurikaan käytetä vaatteissa (johtuu ihan käytännön syistä, se ei pysyisi kauaa puhtaana).

Ruskeassa värjäyssatsissa olivat mukana haalistuneet mustat farkut ja kaksi palaa Kontin collegea. Pinkissä satsissa oli mukana yksi pala Kontia collegea, pala valkoista puuvillacollegea, pala luonnonvalkoista ribbipintaista neulosta ja valkoista resoria. Selkeästi huomaa kuvastakin, että keinokuitua paljon sisältäneet colleget värjäytyivät paljon vaaleammiksi. Mutta näistä on kiva sommitella eri värisiä vaatteita.

 Sukulaistyttö pääsi ripille kesäkuussa ja hän sai hyvin perinteisen lahjan, kirjotun puolipellavaisen pöytäliinan. Kokoa liinalla on 300 x 150 cm ja kangas on tilattu Ompelun ihanuus -verkkokaupasta. Korttikin oli itse tehty Cameolla leikaten.


Kuulun pariinkin ompeluryhmään ja yhdessä niistä järjestettiin ompeluvaihto, jossa piti ommella vieraalle ihmiselle kaksi ompelusta. Oli todella haastavaa tehdä vieraalle ihmiselle lyhyiden kuvausten ja mittojen perusteella vaatetta! Mutta ainakin kommenttien mukaan vastaanottaja oli tyytyväinen pakettiinsa. Tunikaan kaava oli Ottobre Woman 5/2014:sta ja kassi oli oma malli.

Muutakin on tullut ommeltua, mutta niistä laitan kuvia ja tietoja myöhemmin. Kangassaldostakin olen pitänyt tarkkaan kirjaa, mutta täytyy vielä päivittää taulukot ennen niiden julkaisemista. Miinuksella on käyty ja palattu jälleen plussalle.

Saara

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kevään aikaansaannokset

Kevät kului vauhdilla monista erilaisista kiireistä johtuen, mutta nyt on onneksi kesäloma ja aikaa keskittyä niihin asioihin, joista pitää.

Helmikuun haasteena paikallisessa ompeluryhmässä oli tehdä inspiraatiokuvien perusteella jotain. Inspiraatiokuvat ovat jo unohtuneet, mutta olisikohan niissä ollut vetoketju, kukkia ja jotain vaaleanpunaista. Näillä ideoilla syntyi suloinen pussukka Marimekon markiisista.

Kun tästä päästiin eteenpäin kohti kevättä, sain tilauksen pyöräilypaidasta. Shelbyn nettikaavaa apuna käyttäen muokkasin peruspaitakaavan muistuttamaan pyöräilypaitaa.

 Taskussa on värikäs kuminauha yläreunassa!
Maaliskuussa suuntasin jo ajatuksia kesää ompelemalla pari tunikaa Onion 2025-kaavaa muokaten.
 Helman sivussa on tarkat kohdistukset.
Ompeluryhmässämme on tapana muistaa vauvaperheitä ja erääseen perheeseen lähti tällainen setti pienelle pojalle. Molempiin kaavat Ottobre 4/2014.
Muisti alkaa jo pätkiä, mutta ilmeisesti tämä velourjakku tuli ommeltua viikonloppuompeluseuroissa maaliskuussa. Hyväksi havaitulla kaavalla (OW 5/2015) on tehty nyt jo 3 vetoketjujakkua!
Pyöräily on meillä nouseva harrastus, joten taas piti jatkaa pyöräilytarvikkeiden parissa:
 Huhtikuu oli todella kiireistä aikaa töissä, joten taisin seuraavan kerran ommella vasta toukokuussa. Marimekon markiisipala muuntautui HippuBägiksi, kivaksi kesäkassiksi.
 Samassa yhteydessä valmistui myös puikkopussi ja puikkojen pidike Finlaysonin tukevasta puuvillasta.
Toukokuussa Suuri käsityölehti julkaisi Noshin kaavoja ja niistä kokeilin tätä tunikamallia. Ihan täysin tyytyväinen en ole, koska mielestäni istuvuus on huono yläosasta ja samoin helma on oudon mallinen.
Peruspaitoja ompelin pari, jotta pääsisin kokeilemaan jossain vaiheessa alkuvuoden hankintaa, kalvoleikkuria nimeltään Cameo.
Maaliskuun lopussa  kangassaldo päätyi tasan nollaan! Huhtikuussa ostin kyllä pienen määrän kankaita, mutta toukokuun lopussa oltiin jo päästy uudelleen miinuksen puolelle. Tilannetta paikatakseni järjestin pienen kimppatilauksen Saksaan Michas-Stoffeckelle. Kaikista kankaista en tullut ottaneeksi kuvaa, mutta monenlaistahan sieltä löytyy. Täytyy todeta, että peruselastaanitrikoot olivat todella miellyttävän tuntuisia! Itse tilasin vain ylläripaketteja, joissa niissäkin osui olemaan samanlaatuisia kankaita useita.

Ylläripaketteja ei tällä kertaa tullut montaa, mutta tässä ne kaikki rivissä:
Vasemmalta lähtien:
-Tyttöjen raita-kuvioylläri 4x 1,5 m=6m, 30 e (hinta kertoo valitettavasti kaiken, en suosittele...)
-Poikien tähti-raitaylläri 5x1 m, 40 e
-Tyttöjen raita-tähti-sydänylläri 6x1 m, 48 e
-Naisten ylläri 4x 1,5 m =6m, 48 e
-Poikien kuvioylläri 9x0,5 m=4,5 m, 40 e
-edessä tyttöjen ja poikien nauhayllärit 2x 10 x 1 m, 10 e/pussi


Lajittelimme ompelukaverin kanssa kankaat tilaajille lauantaina ompeluryhmän järjestämillä laneilla. Samalla kertaa tuli myös muutamia muita kankaita ostettua sieltä ja täältä ompelututuilta!

Omista ylläripaketeista ei tullutkaan otettua erikseen kuvaa, mutta tässä viikonlopun kangassaldo. Ylimmät kolme laitoin myyntiin ja niistä kaksi onkin jo mennyt kaupaksi. Ylläreissä käy aina näin, että tulee myös niitä itselle ei-niin-mieluisia kankaita, jotka kuitenkin jollekin muulle saattavat kelvata.
Pienenä ja kiireisenä työnä ompelin vielä kierrätysfarkusta pienen kassin 10-vuotiaalle tytölle lahjaksi. Tällainen kelpaisi ehkä itsellekin!
Perinteiseen tapaan kesäloma alkoi siis materiaalihankinnoilla ja ommeltavaa nyt siis riittää, mutta onneksi on pitkä kesä edessä!

Saara

torstai 26. helmikuuta 2015

Harmautta

Harmaa ja muut rauhalliset sävyt ovat viime aikoina esiintyneet kankaissa.
Kankaat: Harmaa ribbiraita Ikasyr, harmaa omenankukkatrikoo ompelututulta
Kaavat: vasen MIW, oikea Onion 2035

Ja vielä yksi toppi:
Kankaat: bussitrikoo Kangaskapina
Kaavat: OW303 peruspaita

Sinistäkin:
Kankaat: sinikukallinen trikoo Poppanavakka, raitatrikoo ompelututulta
Kaavat: vasen OW 2/2009, oikea JTKK raglanpaita

Ja taas hiukan harmaata:
Kankaat: kukonaskeltrikoo ja yksivärinen molemmat Poppanavakasta/Triteksistä
Kaavat: OW 2/2015 neulospaita

Olen taas innostunut peittarilla tekemään kolmitikkauksia ja näitä valetasosaumoja.
Ja vielä pari paitaa kevään synttärisankareille:
Kankaat: autotrikoo Indiedays, vihreä sukulaisen varastoista
Kaavat: Ottobre 4/2014

En ole laskenut vielä helmikuun osalta kangassaldoa, mutta sen pitäisi käsittääkseni olla miinusmerkkinen, vaikka kankaita on tullut runsaasti lisää. Loman ansiosta (ja stressiompeluiden) on taas tullut ommeltuakin. Kontista löysin ihanaa Nalle Puh -trikoota pari metriä 2,5 eurolla, Lielahden Kodin1:n poistomyynnistä ostin verhot (kankaan takia) ja Poppanavakasta selvisin yllättävän vähäisillä ostoksilla. Olen alkanut hillitä itseäni, koska kyllä niitä kivoja kuoseja seuraavallakin kerralla on tarjolla.
Paikallisen ompeluryhmän helmikuun haasteena oli tehdä jotain toisen ompelijan antamien inspiraatiokuvien tai -sanojen perusteella. En vielä esittele omaani, mutta täytyy sanoa, että kerrankin syntyi jotain kaunista ja käytännöllistä nopeasti!

Saara

Villaista puroa

Pari, ehkä useampikin, vuotta sitten satuin ostamaan edullisesti Novitan Puro-lankaa. Suunnilleen heti aloin tehdä siitä liiviä, mutta kyllä tässä on ehtinyt talvi jos toinenkin mennä ilman liiviä. Kunnes nyt, sain lopulta sen puserrettua valmiiksi. Ohje on Novitan sivuilta, mutta hiukan muokattuna. Pitsineule tuntui liian vaikealta, kun samaan aikaan piti tehdä kavennuksia!

Pari kerää jäi vielä yli ja niistä neuloin lapaset, jotka huovutin pesukoneessa.

Myllymuksujen merinovillakankaat muuttuivat lankaa nopeammin valmiiksi. Olin laskenut tarkkaan tarpeen, mutta silti kangasta jäi reilusti yli!
Aikaisemmasta villakerrastojen ompelusta oli jäänyt hiukan kankaita yli, mikä myös selittää reilua ylijäämää. Olin jo myymässä pois ikävän mallisia jämäkappaleita...
Päädyin silti yhdistelmään niitä isommaksi pinnaksi...
... josta riitti vielä kokonaiseen paitaan materiaalia!
Paidan kaava on uusimmasta naisten Ottobrestä 2/2015. Kirjavahan tuo on, mutta kyllä siitä kotioloissa lämmikkeeksi on.

Saara