perjantai 11. toukokuuta 2012

Afrikankukkia

 Afrikankukat ovat pyörineet mielessä nyt sen verran tiuhaan, että langat oli pakko tällä viikolla hankkia. Keskiviikkona lähdin Lielahteen mukaan, kun Jaakolla oli purjehdusseuralla kisajärjestelykokous. Suuntasin Lankamaailmaan, jossa kerran aikasemmin kävin.


Olin hiukan yllättynyt, ettei siellä ollutkaan niin laajalti puuvillalankavaihtoehtoja kuin olin odottanut. Ainoat ostamani langat olivat tarjouskopasta löytämäni Marks & Kattens Viva -puuvillalangat. Tai no, olihan siellä hyviä tarjouksia ja värejäkin tarjolla, mutta langat olivat minun makuuni liian ohuita.

Suuren käsityölehden ohjeessa suositeltiin langaksi Novita Miamia, jossa todella kauniita värivaihtoehtoja onkin. Lankamaailmassa sitä ei ollut, mutta tänään hyppytunneilla kävin KodinYkkösessä tutkimassa lankavalikoimaa. Materiaali on 50% puuvillaa ja 50% akryylia. Pituustiheys olikin yllättäen 50 g = 145 m, kun lehden ohjeessa tiheydeksi annettiin 50 g = 104 m! Miami oli siis ohuempaa ja lisäksi muovisen oloista, mistä johtuen kiinnostus kyseistä lankaa kohtaan ei ollut huipussaan. Lopulta VapaaValinnan vierailun ja nettisurffailun jälkeen päädyin ostamaan Prismasta Novita Hankoa. Se on 50 % kierrätyspuuvillaa ja 50 % akryylia, mutta ei silti ollenkaan muovisen oloista. Paksua lankaahan se on, mutta se ei ole mulle mikään ongelma.

Kaksi kokeilemaani afrikankukkaan tein 3,5 mm koukulla, joka tuntui ihan sopivalta. Kukista vasemmanpuoleinen on tehty kokonaan ohjeen mukaan ja oikeanpuoleisessa keskustassa tein vain yhdet pylväät ja väliin kaksi ketjusinmukkaa.

Paloja on helppo ja nopea tehdä, joten näitä sitten virkkailen ensi kesän ja ehkä nyt jo vähän etukäteenkin. Katsotaan, tuleeko niistä sitten päiväpeitto vai jotain pienempää.

Saara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti