perjantai 28. helmikuuta 2014

Salmiakkipaita

Tilkkupeiton jälkeen otin esille kankaan, jonka alunperin meinasin myydä pois. Kangasta riitti kuitenkin kummipojan paitaan, joten kyllä tästä ihan kelpo paita tuli 10-vuotissynttäreille lahjaksi. Hihoihin piti lisätä mittaa mustasta collegesta.

Kaava: Huppari SKL 1/2004, koko 152 cm
Kangas: salmiakkijoustocollege Käpysen ylläripaketista

Nyt kun on päässyt alkuun ompelussa, voisi vielä viikonlopuksi valita jonkun totettavatn projektin. Leivontaakin on luvassa laskiaispullien muodossa! Pääsen kokeilemaan ekaa kertaa gluteenittomien pullien leipomista.

Saara

torstai 27. helmikuuta 2014

Viimeinkin valmista!

Vuosi sitten tammikuussa aloitin innokkaana uutta päiväpeittoa. Arki tuli vastaan, ja hiukan myös huonosti kohdistuvat saumat. Työ sai odottaa yli kesäloman ja joululomankin, kunnes nyt hiihtolomalla oli aika jatkaa.

Tästä lähdettiin:
Tilkkujen kohdistusongelma oli merkittävä, mutta helposti ratkaistavissa. Parista kohtaa piti saumoja ommella suuremmalla saumanvaralla.
Onneksi kaikki tilkkusuikaleet oli numeroitu!
Tilkkupinta valmiina:
Kerrokset päällekkäin ja harsimaan:
Tikkaus oli rankkaa ja ahdasta hommaa,vaikka varusteet (yläsyöttäjä ja tilkkutyötaso) helpottivat työtä:

Ja vihdoinkin valmista:
Vertailun vuoksi otin vanahstakin päiväpeitosta kuvan. Se on jo ehtinyt pesuissa haalistua. Nyt se pääsee pesuun ja mahdollisesti uuteen kotiin viettämään eläkepäiviään.
Kolme päivää enemmän ja vähemmän aktiivista ompelua tarvittiin uuden peiton valmistumiseen. Työ ei olisi tullut valmiiksi ilman ompeluryhmän keskeneräisten töiden haastetta! Seuraavaksi voisi vuorossa olla jotain pienempää ja helpompaa!

Saara

maanantai 24. helmikuuta 2014

Neljä paitaa ja kaksi UFOa

Loma on monta kertaa alkanut kangaskauppakäynnilla. Niin tälläkin kertaa. Triteksiltä tarttui mukaan kassillinen kauniita kankaita. Määrä on iso, mutta toisaalta joskus on tullut kaksikin kassillista...
Ensimmäinen kangas tuli jo ommeltua vaatteeksi asti. Melkein ennätyksellistä nopeutta!
Kaava: Vesiputouspääntiepaita OW 2/2010
Kangas: trikoo Triteks

Samalla kertaa leikkasin pari muutakin kangasta paidoiksi. Sama kaava ja kankaat näissäkin Triteksistä.

 Soikiokangasta jäi vielä toppiinkin:
Lähden viime kevään tapaan toukokuussa opiskelijoiden kanssa kulttuurimatkalle etelän lämpöön, joten voihan sen valmistautumisen aloittaa jo helmikuussa! Pitkähihaiset menevät jo nytkin kivasti työpaitoina, kun pakkaset ovat hellittäneet.
Facebookin ompeluryhmässä on helmikuun viimeisen viikon haasteena ommella keskeneräisiä töitä valmiiksi. Jotkin isot, työläät tai tylsät työt jäävät minulta kesken, joten "UFO":ja löytyy vaikka koko lomaviikon tarpeiksi.

Ensin valmistui jämäkankaista kesällä aloitettu kassi:

Isompitöinen keskeneräinen oli kahvipusseista punottu koppa tai kauppakori. Suikaleiden ompelussa on todella iso homma. Oma ompelukoneeni ei sovellu kahvipussien ompeluun, mutta onneksi minulla on äidin ostama "kakkoskone", ikivanha metallinen mekaaninen Eva, joka ompelee ongelmitta paksua kangasta. Pari neulaa onnistui katkomaan ja vääntämään työssä. Sormet joutuvat pujottelun loppuvaiheessa koville, kun suikaleita kiristetään ja päitä pujotellaan.
 Ylijäämäpätkistä tein pannunalusen pujottelemalla ja ompelemalla reunat. Pusseina tässä on Pirkka Costa Ricaa. Kantokahvat on tehty tukevasta mustasta keinopuitunauhasta. (Todellisuudessa se on Motonetistä ostettua kapeaa tavaransidontaliinaa.)
Kahvipusseja ja koiranruokapusseja olisi toiseenkin koppaan. Ihmettelen vaan, miten jotkut ihmiset pystyvät tekemään näitä useitakin peräjälkeen ja saattavat vielä myydäkin todella edullisesti.

Keskeneräisissä töissä on se hyvä puoli, että niiden tekeminen ei ala kankaiden leikkuulla, joka on mielestäni tylsä osa ompeluprojekteja. Joten eiköhän vaan kannattaisi heti jatkaa seuraavalla UFO:lla!

Saara

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Perusompelua

Kuviollisia t-paitoja ja pitkähihaisia trikoopaitoja kaapissa riittää, mutta peruspaitoja yksivärisinä ei niinkään. Nappasin koko yksiväristen trikoiden kasan mukaani ruokapöydälle ja viisi niistä valikoitui leikattavaksi. Aika tummia sävyjä tuli tällä kertaa, mutta ompelin sarjatyönä mustilla langoilla saumurilla ja peittarilla.

Kaava: Ottobre Woman 2/2007
Kangas: pääosin viskoositrikoota ja modaali-puuvillatrikoota Triteksistä
Kankaankulutus: noin 4 m


Tykkään noista Triteksistä ostetuista sekoitetrikoista, joissa on viskoosia tai modaalia. Molemmat materiaalit tekevät kankaasta miellyttävän luistavaa ja pehmeää, silkkistä.

Marraskuun jälkeen en ole ostanut ollenkaan kankaita. (Plussat johtuvat ilmaiseksi saaduista kankaista.) Paikallisessa ompeluryhmässä oli tarjolla Royal-tuotteen kimppatilaus ja päätin vihdoinkin tilata Metsässä-trikoota. Kerrankin kangas jota oikeasti odotan saapuvaksi. Tosin ongelmaksi taitaa muodostua, että kenelle kaikista metsässä viihtyvistä sukulaisista siitä paitaa tai pipoa syntyy!

Viikon päästä on hiihtoloma... Työt ovat viime aikoina kuormittaneet tavallista enemmän, joten loma on todella tarpeen katkaisemaan kiireen ja antamaan mahdollisuuden uuteen alkuun.

Lomaa odotellessa,

Saara

tiistai 11. helmikuuta 2014

Kestovanulaput ja lahjontaa

Tilkkuja ompelin kestovanulapuiksi. Toisella puolella on joustofrotee ja toisella puolella trikoo. Tähän sai kivasti hyödynnettyä kauniiden kankaiden pienetkin palat.

Näitä voi antaa lahjaksikin ja siksi seuraksi on tehtynä verkkokankaasta pesupussit.

Yhden nimipäivät ovat helmikuun lopussa ja taas kerran lahjaa varten löytyi sopiva kangas, josta tuli tällä kertaa yöpuku.
Sain kangasvaraston luettelot melkein valmiiksi. Tykkään, kun näistä näkee aikaisempaa konkreettisemmin kankaat ilman laatikoiden kaivelemista!

Töissä on jo hiukan helpottanut kiire, mutta silti vielä riittää tekemistä. Ensi viikon jälkeen on hiihtoloma, jolloin ehtii kunnolla irtoutua työnteosta. Aurinkoisia ilmoja odotellessa!

Saara

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Lämmintä ja kylmää

Järjestelyinnostuksen vallassa aloin netistä myös etsiä kankaiden säilytykseen ideioita. Mitäään nykyistä parempaa ei oikeastaan löytynyt, mutta sen sijaan löytyi kiva idea kankaiden luetteloimisesta.
Siitä innostuneena tein myös suomenkielisen version, joka on ladattavissa nyt myös netistä, jos joku sattuu siitä innostumaan.
Omaa luetteloani aloin eilen illalla täyttää ja ihan hauska sitä oli täyttääkin. Kaikkia kankaita en ole ehtinyt käydä läpi, mutta kyllä tuosta kivasti näkee kerralla kaikki kankaat ja pystyy myös hypistelemäänkin.

Yritin kankaita läpi käydessä myös löytää joitain myyntiin, mutta eipä sieltä montaa löytynyt. Lähinnä tuli ajatuksia mieleen, että mitä mistäkin kankaasta voisi tehdä ja sitten mahdollisesti niitä jämäkappaleita myydä tai antaa pois.

Käpynen-trikoota minulla oli aikanaan vihreänä ja tulin tilanneeksi myös Käpynen-joustofroteeta viime syksyn Kankaiden yöstä. Väri ja kangaslaji eivät ole ihan suosikkejani kumpikaan, mutta saunatakkiin molemmat sopivat hyvin. Vetoketjun värin määräsi kaapista löytyvä valikoima ja se sitten myös kanttausten värin.
Kaavan pohja: SKL 7/2013 Kietaisuhuppari
Kangas: Käpynen-joustofrotee
Kankaankulutus:  1,5 m
Muokkaukset: ranglansaumat, taskut, huppuun eteen noin 5 cm lisää, vetoketju eteen, pituus, helman leveys
Voin vain kuvitella, miten ihanalta taas tuntuukaan kesällä saunan jälkeen istua takapihalla...

Jos palataan takaisin talvisiin tunnelmiin, muutama päivä sitten valmistui myös villakauluri. Sanna Vatasen jämälankakirjan innoittamana neuloin sen useasta langasta muodostetusta jättilangasta paksuilla puikoilla. Lankojen vaihtuvuus ja vaihteleva sijainti tekevät pinnasta kivan elävän. Lisäyksiä tein ihan sattumanvaraisesti, joten reunasta tulikin hiukan kupruileva.
Nyt kun ompelussa on taas päässyt alkuun, voisi keksiä pian jo seuraavankin ommeltavan!

Saara

lauantai 1. helmikuuta 2014

Tammikuun saldo

Etukäteen tammikuu oli ennustettu kiireiseksi ja ompeluajattomaksi kuukaudeksi. Alkukuusta näytti vielä, että ennustetta pitäisi muuttaa, mutta loppukuusta voi ennusteen toteutuneen silti odotetusti.

Jossain vaiheessa alkukuun puolella ompelupöytä peittyi katastrofaaliseen keskeneräisten töiden, kankaiden ja lankojen kasaan. Siksi olikin helpompaa virkata ja neuloa keskeneräisiä valmiiksi.

Lainasin kirjastosta kodin järjestystä käsittelevän oppaan ja sitä kautta jonkin verran aikaa kului kodin järjestykseen laittamiseen. Tekemistä riittää vielä.

Loppukuusta vietin extra-aikaa kotona flunssasta toipuessa. Mutta eipä sairaana juuri paljoa tullut tehtyä. Eilen, tammikuun viimeisenä päivänä aloin jo olla paremmassa kunnossa ja siivosin hiukan jo ompelupöytää.

Kangaslaskuri, tammikuu 2014
Ommeltu -14,5 m
Kankaita hankittu + 26,8 m
Loppusaldo: +12,3 m

Saldo jäi reilusti plussalle. Sairaslomalla ehdin katsoa telkkarista Himohamstraajat-ohjelmaa. Hiukan tuli mieleen, että onko kankaidenkaan hamstraaminen tietyn rajan jälkeen ihan tervettä?

Järjestelyoppaasta sain hyviä ohjeita säilytettävien ja poisannettavien tavaroiden arvioimiseen:
Onko tavara hyödyllinen?
Tuoko tavara iloa?
Liittyykö siihen hyviä muistoja?
Jos joskus satun sellaista tarvitsemaan, onko uusi hankittavissa tarpeen vaatiessa helposti ja edullisesti tilalle?

On tullut mietittyä:
Paljonko on tarpeeksi ja paljonko on liikaa?
Jos kahvipusseja on 10 punottuun koppaan, niin riittääkö se jo, vai tarvitaanko lisää?
Jos kankaita on kymmenien vaatteiden tekemiseen ja sekä kangas- että vaatekaapit täynnä, kannattaako haalia lisää kankaita?
Kannattaako tavaroita varastoida itselleen, kun halvalla saa?
Onko kaikki (epämieluisatkin) lahjat pakko säilyttää ikuisesti?
Entä saadut joulu-, ystävänpäivä- ja onnittelukortit?
Kauanko opiskelumuistiinpanoja kannattaa säilyttää? Tuleeko niitä joskus käytettyä nykyisessä työssä hyväksi?
Entäs vanhentuneet oppikirjat (niitäkin on jo lyhyen uran aikana jokunen kertynyt)?

Näihin tunnelmiin, tammikuusta selvittiin silti hengissä.

Saara