sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Viikonlopun aikaansaannokset

Kaava: Farkut, OW 5/2008
Kangas: Joustava vakosametti, Tekstiili-Fihl 21 e
Muuta: Takakaarrokkeeseen lisätty 5 cm korkeutta, lahkeita kavennettu reiden ja polven kohdalta, lahkeita lyhennetty 10 cm.
Taas kerran oli mielenkiintoinen projekti, jossa meinasi loppuvaiheessa hermotkin mennä. Koira vielä vieressä vaati haukkumalla huomiota ja herkkuja... Tein kerran aikaisemmin samalla kaavalla ruskeat tvillihousut, joten tiesin että taakse tarvitaan lisää korkeutta kaarrokkeeseen. Joustavan kankaan takia sai sen sijaan vielä viilata lahjeleveyksiä sopiviksi. Housut ei tunnu vielä "omilta" päällä, mutta varmaan vaativat vain käyttöä istuvuuden löytämiseksi.

Osan yksityiskohdista otin OW 5/2012 lehden samettihousuista. Mm. taskunsuukanttaukset ja vyötärökaitaleen sisäpuolen alareunan huolittelun ruutukankaalla.

Taas oli tarve tehdä jotain pientä, nopeaa ja jämäkankaita hyödyntävää. Lehtiä selaillessa löytyi hyvä malli kummipojan 4 v joululahjaan:
Kaava: Nallelakki, SKL 10/2000
Kangas: Teddy jämäkangas, vuori trikoota Triteks (jämäkangas)
Muuta: Oli yllättävän nopea ommella.

Näitä nallelakkeja voisi vielä pari ommella lahjoiksi, koska kangasta jäi vielä. Mutta nyt vaalivalvojaisia seuraamaan!

Saara

perjantai 26. lokakuuta 2012

Pois mukavuusalueelta!

OE:n lokakuun haasteena on tehdä jotain itselle hankalaa, epämieluisaa tai ennen kokematonta. Valitsin suoraan villakangastakin. Täytyy sanoa, että tarkkana sai olla ohjeiden kanssa, mutta olen tyytyväinen urakkaani.

Kaava: Penelope-takki, Ottobre Woman 5/2009
Kangas: Eurokangas, vuorina EK:n polyesterikangas
Muuta: Kaavan käytiin suoraan ohjeen mukaan ilman muutoksia. Kangasta ostin 2,0 m ja siitä jäi jonkin verran ylikin, ehkä johonkin kassiin tai lakkiin.

Edit: Korjasin kaavan lehden oikeaksi!


Toiseksi suunnittelin vanhasta purjeesta ompelevani kassin, mutta se suunnitelma kariutui, kun en ole ehtinyt ostaa sopivaa neulaa ja lankaa konetta varten. Ehkä se myöhemmin... Sen sijaan tajusin, että en ole koskaan (onnistuneesti ainakaan) ommellut nappilistaa T-paitaan tai collegeen. Jaakolla oli toiveena saada koti-college, joten siinäpä hyvä kohde kokeilulle!

Kaava: huppari muutoksin, Joka tyypin kaavakirja
Kangas: kangaspaketista, jämäpaloja
Muuta: Vasemmassa hihassa on lentokonebrodeeraus. Kaavan kooksi valitisin unisex-S, johon lisäsin joka reunaan 1 cm ympärykseen. Peruskaava koossa S on siis todella iso!

Lähikuva nappilistasta:

Nappilistaan en oikein ihastunut, mutta takin teko antoi kyllä todella paljon lisää itsevarmuutta ja kohotti itsetuntoa ompelun suhteen! Melkein tekisi seuraavaksi ommella joku kiva jakku! Mutta taitaa mennä liiotteluksi.

Valkean maiseman keskeltä,

Saara

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Tikkausta, kassia, leivontaa...

Isotöisen projektin takia blogiin on vasta nyt päivitettävää.

Ohjeena ja esikuvana oli Husqvarnan aikanaan julkaiseman Zig Zag- lehden Baby Daisy-peitto.
Alunperin suunnittelin tekeväni peiton aivan ohjeidein mukaan, ainoastaan lisäämällä yhden ruuturivin lisää keskikohtaan. Ensimmäisen vapaalla ompelulla tehdyn ruudun kuvion jälkeen totesin, että helpompi on vain kirjoa koneella kuviot. Laitoin siinä vaiheessa jo täytteeksi tulevan fleecen keskikappaleen taakse.
Konekirjontoihin meni yllättävän paljon aikaa, kun ruutuja oli 15 kpl ja jokaiseen ruutuun tuli noin 4000 tikin kuviot.

Välillä meinasi tila loppua ompelupöydältä kesken. Suurena apuna tikkauksissa oli kuitenkin tilkkutyöpöytä, jonka hankin koneeseeni viime kesänä. Tikkausrengas, jossa on ikkunantiivistettä pohjassa ja mahsoi kuitenkin useita kymppejä (euroina), sen sijaan oli aivan hyödytön.


 Tekemiseen meni pari viikonloppua ja lisäksi useampia iltoja. Tämän tilkkutyön kuitenkin pusersin valmiiksi asti kerralla!



Kaavat: Zig Zag 19, Baby Daisy
Koko: noin 130 x 180 cm
Kangas: kierrätyslakana sekä päällisessä että vuorissa, välissä fleece
Muuta:  Uutena juttuna kiinnitin vuorin täytteeseen ja päälliseen sprayliiman avulla. Hyvin toimi, kunhan laittoi hillitysti liimaa.

Ison peittoprojektin jälkeen teki mieli tehdä jotain helppoa ja nopeaa. Kävin elämäni ekaa kertaa Tekstiili-Fihlissä, josta ostin ihanaa Lontoo-kangasta. Varmasti käyn uudestaankin, vaikka paikka oli pieni ja täyteen ahdettu. Palvelu oli kuitenkin ensiluokkaista ja valikoima laaja.

Ihanat itsetehdyt laukut -kirjaa selaillessa silmät jäivät kiinni tähän kassiin:
Tilkuistakin kassin tekeminen viehätti ajatuksena, mutta päädyin, poikkeuksellisesti heti oston jälkeen, käyttämään Lontoo-kankaan. Kassi oli kirjassa mielestäni hankalasti toteutettu ja lisäksi halusin alaosaan tummaa ja tukevaa kangasta, joka suojaisi lialta. Muokkailin kaavaa rankalla kädellä ja lopputulos oli tämä:
Kaavat: Oma, Ihanat itsetehdyt laukut -kirjan pohjalta
Koko: 50 x 42 x 20 cm
Kangas: Tukeva Lontoo-kangas Tekstiili-Fihl 7e, tummansininen markiisi jämäpala, vuori kierrätysverho

Kuvasta näkyy huonosti pohjan päädyt, mutta niissä on vähän samaan tapaan tehty taitokset kuin maitopurkissa. Sivuihin tulee laskostetut kolmiot. Tukena on koko kassissa ohut kiinnisilitettävä tukikangas.

Sisus on pirteä:

Edit: Kassin pohjarakenteeseen löytyy netistä myös ohje ja kuvia.

Vietän tämän viikon syyslomaa. Tyypillisesti sairastan taas lomalla (Kuinkahan monta joululomaa on viime vuosina kulunut flunssassa?!). En mitenkään ole herkutteluun sortunut, ainakaan kovin pahasti, mutta leivoin eilen ison satsin korvapuusteja ja vähän pienemmän satsin sämpylöitä. Sämpylätaikinan kohdalla jauhot loppuivat kesken ja kävin äkkiä kaupassa. Harmikseni vain kohta huomasin myös leivinpaperin olevan lopussa! Pikaisen googletuksen jälkeen totesin, että pergamiini (käytän kaavapaperina) ei sovi leivinpaperinkorvikkeeksi. Pullille löytyi onneksi pullavuokia ja sämpylöille pieni pala leivinpaperia.
Korvapuusteissa on erikoisuutena täytteenä viime tammikuussa tekemääni porkkanahalvaa. Se oli niin äitelää, ettei se pakastimesta kulunut. Pullan väliin sopi kuitenkin hyvin! Porkkanahlava on niin työlästä tehdä, että tuskin koskaan uudestaan teen tällaisia pullia.

Sämpylöihin laitoin sekaan porkkana-omenasosetta, jonka olin pakastanut viime keväisen mehulinkoinnostuksen aikaan. Lopullisissa sämpylöissä extra-ainesosa ei maistu.

Ompelukset jatkuvat. Mietittynä on parikin tilkkupeittomallia, purjekassi ja villakangastakki.

Lumen tuloa odotellessa,

Saara

lauantai 13. lokakuuta 2012

Linkkejä

Netissä surffatessa tulee vastaan suuret määrät ihania ideoita! Kerralla ei kaikkia pysty toteuttamaan, mutta ajatus voi jäädä hautumaan. Olen jo jonkin aikaa kerännyt tänne blogiin listaa mielenkiintoisista sivuista. Lähinnä on ideoita ja ompeluohjeita. Kannattaa käydä kurkkaamassa tuosta yläpalkista kohtaa Linkkejä.


Yhden tilkkupeiton piti olla nopea ja helppo tehdä, mutta vieläkin homma on kesken. Mitään valmista ei siis nyt ole esiteltäväksi. Yritän tässä lomalla saada sen valmiiksi, ettei taas ole yksi keskeneräinen lisää kaapissa odottamassa.

Tunnelmallista syksyä!

Saara