keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Seittiä ja kukkia

Olen tykästynyt ainoaan aikaisemmin tekemääni tissikseen. Pitkiä toppeja ja tunikoita on kaapissa ollut vähänlaisesti. Uusi tunika siis tekoon! Joulun aikoihin ostettu oranssi paulakukka pääsi myös käyttöön!
Kaava: OE-tissis, koko S
Kangas: Nanson Paulakukka-trikoo Triteksistä
Muuta: Leikkasin kappaleet reiluilla saumanvaroilla ja helman niin pitkäksi kuin kangasta riitti.

Kanttaukseen ja vyötärikaitaleeksi valitsin paremman puutteessa harmaata resoria. Vyötärökaitale olisi voinut illa lyhempikin, mutta katsotaan miten käytännössä toimii.

Koneissa on valkoiset langat, joten nyt ommellaan vain vaaleista kankaista. Vaikka suunnitelmissa olisikin tummia kankaita. 1,2 metriä seittitrikoota riitti kolmeen lasten T-paitaan. Koot olivat 134/140 cm, 128 cm pienennettynä noin kokoon 122 cm ja 98/104 cm suurennettuna kokoon 110 cm. Kuvan perusteella pystyy suurimman paidan huomaamaan, mutta johtuen kaavojen eri alkuperistä, vasemmanpuoleinen on oikeanpuoleista suurempi kaavan kokomerkinnän mukaan! Yhteen paitaan piti takakappale laittaa yksivärisestä trikoosta, mutta hämmästyin silti kankaan riittävyydestä.
Kalanruotokangasta jäi aikaisemmin tekemästäni lahjamekosta vielä T-paidan verran, ja mekon saanut tyttö saa myös T-paidan "jälkitoimituksena".

Vain yhdellä näistä neljästä lapsesta on nimpparit kesällä ja toisella synttärit syksyllä. Jotenkin aina juhlapäivinä tulee hassu olo, että silloinko vain voi toisia muistaa. Mietiskelenkin tässä, että en kai ala silti noita muita säästämään ensi jouluun, kun lapset kasvavat niin kovaa vauhtia...

Saara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti