sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Miehellekin välillä

Linnelin kaavasta innostuneena piti vielä kokeilla toisenkin paidan ompelua. Ekassa alaosa oli samankoon tunikahelma, mutta nyt levensin seuraavaan kokoon, joka taulukon mukaan vastaa omia mittojani.

Kuvoiden kohdistus miehustassa ja toisessa hihassa on täyttä sattumaa!
 Kaava: Linnelin Make It Work- paitakaava muokattuna itselle sopivaksi
Kangas:  ohut trikoo Triteksistä

Oma kaappi lähes pursuaa paitoja, joten piti keksiä jotain muuta ommeltavaa. Edellisen Triteks-reissun jäljiltä kaapissa oli parikin hyvää miehen kelpuuttamaa kangasta. Savawayn kaavanmuokkausinnolla mittailin miestä ja etsin hänen makuunsa sopivan paitakaavan. Valmiiksi piirretyillä mentiin, joten sopivin osui olemaan kokoa tavallista pienempi yöpaitakaava, joka koosta huolimatta oli kivan rento ja reilu.
Ompelu jatkui vielä samalla paitakaavalla neulospaitaan. Tämäkin kangas on Triteksistä joskus aikaisemmin ostettua. Muokkauksissa käytin hiukan avuksi Joka tyypin kaavakirja 1:n collegepaitaohjetta.
Hyvä vauhti on päällä, mutta valitettavasti muutakin on joskus tehtävä. Tänäkin sunnuntaina on jo korjattu nippu pistokokeita ja mietitty huomisen tunteja.

Suloista syksyn alkua!

Saara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti