torstai 5. tammikuuta 2012

Loman loppupuolella

Loma tekee aina hyvää. Valitettavasti se alkaa tällä kertaa olla jo loppupuolellaan. Tänään oli varsinaisesti loman viimeinen päivä, vaikkakin ennen töihin menoa on vielä loppiaisella pidennetty viikonloppu edessä.

Tänään oli ohjelmassa Jaakon työkaverin ja myös oman nypläyskaverini Kaisan väitöstilaisuus. Hyvin oli mielenkiintoinen aihe, ioniliikkuvuusspektroskopia. (Yksinkertaisesti sanottuna kyseessä oli eräs menetelmä tunnistaa ilmassa olevia kaasuja.) Suurelle osalle se tietysti on ihan hepreaa, mutta itsekin samoja asioita opiskelleena kuuntelin kyllä mielelläni Kaisan väittelyä. Vähän tuli itsellekin mieleen, että olisiko silti pitänyt opettajan hommien sijaan lähteä tekemään jatko-opintoja. Tänä vuonna on edessä monta opiskelukaverieni väitöstä...

Ennen väitöstilaisuutta poikkesin Lidlissä, koska meinoslehtisen mukaan sinne oli tänään tulossa laminointikoneita ja muita konttoritarvikkeita. Laminointikone ja paperileikkuri ovat olleet ostoslistalla jo jonkin aikaa ja nyt vihdoin sain itseasiassa molemmat. Mukana tullut paperileikkuri tosin leikkaa maksimissaan 3 paperia kerralla, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Laminointikoneen lisäksi Lidlistä lähti mukaan kartonkia, kirjekuoria, laminointitaskuja ja näppäriä muistilappuja, joita voi pitää kansiossa mukana.

Väitöstilaisuuden jälkeen kävin Kalevan Prismassa, mistä löytyi nätti postilokerikko (-50% joulutuotteista!) ja Ihanat itsetehdyt laukut -kirja.
 

Mulla on käynnissä askarteluhuoneen järjestely, mistä johtuen yritän tehdä kaikenlaisia vastaantulevia keskeneräisiä töitä valmiiksi. Eilen nappasin pöydältä hellehatun kuvun, joka menetti pesussa lierinsä. (Lierin ja kuvun välissä oli ollut paperinarukudelmaa, joka ei vettä kestä.) Ompelin hattuun uuden lierin. Hattu päätynee 6-vuotiaalle kummitytölle.


Askarteluhuonetta siivotessa löytyi eräs muukin projekti, joka ei oikeastaan alunperin ollut projekti, mutta siitä sellaisen tein. En vielä kerro, mistä on kyse, että seuraavassa arvoituksellinen kuva projektiin liittyen... Tarkkasilmäinen huomaa, että fysiikan lait ovat edelleen voimassa, vaikka muutakin voisi ensisilmäyksellä epäillä. (Ja kuvassa näkyy meidän "tyylikkäät" alkuperäiset pesuhuoneen laatat, joista toivonmukaan, jossain vaiheessa päästään eroon...)


Meillä on täällä kotona tyttöjen ilta, kun Jaakko on Kaisan väitösjuhlassa. Yleensä työkavereille annetut kutsut väitösjuhliin on ilman seuralaista, joten minä jäin kotiin. Mukavasti se aika tässä silti on kulunut!

Leppoisaa loppiaista!

Saara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti