Viimeisen viikon aikana olen ommellut kolme (!) paitaa samalla mallilla. Kaavapohjana on JTKK raglanpaita, johon leikkuuvaiheessa lisäsin taiteelle muutaman sentin lisää väljyyttä ja reilut saumanvarat. Kaaritaskuja en ole aikaisemmin paljoakaan tehnyt, joten niitä tuli harjoiteltua urakalla. Kaikki kankaat on edullisia Triteksistä ostettuja interlockeja, jotka ovat jo kauan odotelleet kaapissa ommeltaviksi pääsyä.
Syyslomalla teemana on kangas päivässä ja hyvin on aikataulu tähän asti pitänyt. Tilasin kimppatilauksessa Myllymuksuilta merinovillainterlockia kerrastoja varten. Interlockin oikukkuuden takia kokeilun ompelua jo valmiiksi (taaskin Triteksistä sikamaisen halvalla poistomyynneistä ostetusta) puuvillainterlockista. Kaavat otin Shelbyn nettisivuilta, vaikka käsityölehdistäkin joitain olisi löytynyt. Paitaan valitsin kokoa pienemmän kaavan, mutta silti siitä tuli liian leveä helmasta ja hihoista. Vedin saumurilla pari senttiä pois saumoista... Valitettavasti sovistuskuvaa ei ole. Kalsareista tuli ihan sopivat kerralla, vyötärölle lisään korkeutta villaversioon.
Huiveja on nopea ommella, joten ongelmallinen erikoinen pintakuviollinen kangas päätyi huiveihin. Laitoin kankaan puoliksi ja ompelin huivit eri puoli päällepäin:
Ennen sitä surullista tilausompelua olin aloittamassa fleecejakkua OW 5/2014 kaavalla. Kaavat odottivat uutta innostusta yli kuukauden. Monien epäonnistumisten jälkeen tällä kertaa onnistui kerralla vetoketjun ompelu siististi!
Kangassaldo on päivittämättä. Syyskuu jäi hiukan plussalle ja lokakuu on tällä hetkellä yli 10 m miinuksella. Tarkistan saldot vielä tällä viikolla ajantasalle.
Lauantaille luvattiin jo räntäsadetta, joten talvikelejä odotellessa!
Saara
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti