keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Kaapin siivousta

Vappuviikonloppuna oli hyvin aikaa monenlaiseen kevätpuuhaan. Vene saatiin vahattua vesillelaskua varten. Pihaakin siivottiin. Myös kaapista kävin läpi vaatteita ja laitoin jo odottamaan kesävaatteet hyllyille.

Kaappia siivotessa vastaan tuli monta tavalla tai toisella epäsopivaa vaatetta. Eräänkin kietaisuhameen olen saanut äidiltäni. Hän oli sen itselleen ostanut, mutta todennut itselleen liian pieneksi. Onhan sitä ehkä kerran kesässä tullut pidettyä, mutta ei se kovin mieluisa silti ole ollut. Samanlaisia tarinoita tuli vastaan muitakin. Valitettavasti osa vaatteista oli myös "kutistunut" kaapissa, oikeastaan jo vuosia sitten. Tällaiset keräsin omaan kasaansa odottamaan jatkotoimia. Osa menee jossain vaiheessa Konttiin, mutta osa saattaa päätyä omiin käsitöihin materiaaliksi.

Eräs epäonnistunut, lähes käyttämätön käsityö oli vaalean ruskea collegejakku. Hihat olivat liian lyhyet, rypytys ei miellyttänyt, kaulus oli kamala.


Rohkeasti otin sakset käteen ja aloin leikkelemään. Kauluksen leikkasin pois ja siitä leikatulla suikaleella huolittelin pääntien. Poikkisaumasta leikkasin myös ylä- ja alaosan erilleen. Alaosan ompelin takaisin huomattavasti kavennettuna. Alaosasta ylijääneestä osasta tein pidennysosat hihoihin. Mietinnässä on vielä nappien vaihtaminen neppareihin. Myös jotain siistimista kaipaisivat miehusta ja hihojen "jatkosaumojen" kohdat... Mutta kyllä tätä jo viitsii tällaisenaankin mökillä ja kotona käyttää.


Tämä tumman violetti valmistui pari vuotta sitten. Ihan kiva malli ja kangaskin, mutta jostain syystä tuli se päällä tosi tätimäinen ja tylsä olo.


Mekko lyheni kivaan T-paitamittaan. Uusi päärme vain alareunaan peitetikillä.


Tuntuu, että omat käsityöt on aina arkisia ja tylsiä. Juuri samaisena vappuviikonloppuna aloin miettiä muutenkin käsitöiden tekoani. Muistelin lapsena ja nuorena tekemiäni käsitöitä. Osa ompeluistakin tuli tosi tarpeeseen, kun raha oli nelilapsisessa perheessä tiukassa ja varsinkin vaatekaupat maalla asuessa kaukana. Aloin oikein herätellä itseäni, että kuvittelenko edelleen tilanteen olevan sama kuin 10-15 vuotta sitten. Tilanne on muuttunut paljonkin!

Mummini sanoin: "Pieni varkaus ja liika nuukuus on yhtä paha asia..."

Siksipä kaappia siivotessani keräsin myös muutamia huonokuntoisia T-paitoja odottamaan räsymattoprojektia. Kyseessä ei ole ihan perinteinen mattoa, vaan netistä löytämäni hiukan erilainen matto. Koska kaikki huonot paidat on eri värisiä, netin ohjeessakin suikaleet värjätään pesukoneessa yhtenäisen väriseksi. Mietinnässä on vielä, mikä olisi sopiva väri.

Toinen käsityön motiivipohdinnoista poikinut idea on huhtikuun Suuressa käsityölehdessä ollut afrikkakukkapeitto!


Viime kesävä virkkasin mökillä isoäidinneliöitä puuvillalangasta. Neliöistä valmistui lopulta kaksi koristetyynynpäällistä. Syksyn ja talven aikana virkkasin isoäidinneliöistä myös torkkupeiton. Nyt on ehkä suuruuden hullut ideat, kun suunnittelen kokonaisen päiväpeiton virkkaamista afrikankukista. Kesäloma lähenee ja vielä on hommia töissä edessä ennen sitä, mutta kyllä hyvä jotain ideaa on olla.

Keväisistä tunnelmista,

Saara

2 kommenttia:

  1. Voi kun minäkin saisin tehtyä itselleni jotakin... edes huonoja otoksia. Mulla on kaksi hametta leikattuna, mutta ei niistä vaan tunnu tulevan valmista. Tänään lankesin Suuri Kääsityölehteen, kun siinä muka oli kivoja, helppoja kaavoja kesämekoiksi. Aivan kuin kotona ei olisi "helppoja, kivoja"- kaavoja ennestään. Kivat uudistukset olet tehnyt vaatteisiisi - ja mainitsit peitetikin....

    Tuo afrikkakukkapeitto on tosiaan virkkaamisen arvoinen. Teepäs se. Kiva kesäprojekti.

    Ja pihatöistä vielä mieleen, että täällä niitä tosiaan tehdään. Ja tänään on tyhjennelty pattereiden edustoja. En tykkää yhtään, että kukaan vieras tulee tänne, kauhistelee varmaan meidän makkarissa olevia MUN kangas- ja käsityökasoja :)

    VastaaPoista
  2. Eliisa, täytyy vaan uskaltaa tehdä, pelkäämättä epäonnistumisia! Ja niitä epäonnistumisia tulee jokatapauksessa, vaikka olisikin harjoitellut jo monen paidan tai muun vaatteen verran. Toi nyt korjattu jakku on hyvä esimerkki, että aina tilanne ei ole silti ihan menetetty... Teillä onkin tosiaan ollut aika mylläkässä takapiha, siinä on vähän pakkokin sitten miettiä uudelleen pihaa. Patteripojat kävi jo meillä, jotta pystyttiin olemaan kotona koiraa valvomassa.

    VastaaPoista