maanantai 3. syyskuuta 2012

Kankaaton kuukausi ohi!

Elokuun ajan vietin kankaatonta kuukautta. Kankaiden käyttö oli suotavaa, mutta ostaminen ei. Hyvin selvisin loppuun asti! Ainoat varsinaiset ostokset tulivat tarpeeseen: ompelukoneneuloja rikkoutuneiden tilalle ja vanua lahjaksi tulevaan peittoon.

Tilanne aluksi oli siis tämä:
Aikaisemmin en kilomäärää kertonut, mutta nyt lopuksi kerrottakoon, että se oli 62,9 kg.

Kuukauden aikana ompelin urakalla kaapissa kotona olevista kankaista. Elokuun aikana sain kuitenkin sukulaisen kuolinpesästä jonkin verran kankaita ja yhden Kangashamstereista heinäkuun aikana ostamani tilkkutyökangaspaketin. Sain silti myytyä ylläolevassa kuvassa olevat keltaiset ja vihreät sametit pois.

Tilanne lopuksi (2.9.) oli tämä:

Kilomäärä oli lopussa 55,2 kg. Hyvä määrä kankaita siis tuli tehtyä valmiiksi ompeluiksi tai annettua eteenpäin! Kuvassa näkyvä valkoinen kassi sisältää sukulaiselta saatuja lakanoita, joita ei ole punnituksissa huomioitu. Niistä osasta todennäköisesti kuitenkin jotain teen, minkä takia ne ovat mukana silti kangaskuvassa.

Viikon päästä ollaan menossa ristiäisiin ja sinne piti keksiä joku kiva lahja. Päädyin tekemään vauvalle peiton. Joitain vuosia sitten Husqvarna Viking julkaisi ompelulehteä nimeltään ZigZag. Vuoden 2005 numerosta otin mallin peittoon.

Peiton päälli- ja vuoripuoli ovat molemmat valkoista lakanaa. Välissä on 100g/m2 vanu. Yläosaan tuli konekirjonnalla vauvan nimi.

Hakaneuloja oli liian vähän, joten harsin kerrokset yhteen pitkillä tikeillä käsin.

Reunat tehtiin poikkeuksellisesti satiinitikillä huolittelemalla ja leikkaamalla ylimääräinen kangas sitten pois.

Peitto lähes valmiina. Koko noin 90 x 120 cm.

Työ valmistui yllättävän nopeasti! Harsintalangat laitoin tässä työssä ensimmäistä kertaa, ja nyt ne tuli myös hyväksi todettua. Seuraavissakin tilkkutöissä aion käyttää aikaisempaa enemmän aikaa tikkauksen alkuvalmisteluihin!

Saara

4 kommenttia:

  1. Ihana, ihana peitto! Mulla on leikeltynä vaaleasävyisiä paloja tilkkupeitooa varten, on vaan niin hidasta tää mun tekeminen :) Harsintalangat ovat varmaankin hyvä apu tillaamisessa. Pitää muistaa - sitten kun sen täkin saan tehtyä!! - Ja hyvin sait kankaita "tuhottua". Mun pitäis tehdä ostolakko kaikkiin tavaroihin :)

    VastaaPoista
  2. HEI! Miten saisin sinuun yhteyttä, henk.koht. Asiaa kirjontakoneista olisi...

    VastaaPoista
  3. Meniköhän edellinen kommentti bittiavaruuteen ;) Kuinka saisin sinuun yhteyden blogin ulkopuolella. Kirjontakoneasiaa olisi...

    VastaaPoista
  4. Hei! Mulla on valittuna kommenttien hyväksyntä, minkä takia on viivettä kommenttien näkymisessä. Eli jos haluat, voit laittaa vaikka sähköpostiosoitteesi kommenttina. En sitä julkaise täällä sitten vaan :)

    VastaaPoista