sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Yöpukuja ja Kankaiden yön kankaat

Pari yöpukua valmistui vaatekaapin siivoamisessa tekemäni tarvelistan innoittamana. Molempiin tein laskoksia ja valenappilistat eteen.


Viikko sitten tilasin Kankaiden yössä kahdesta paikasta kankaita: Käpyseltä ja Naperonutusta. Molemmista kaupoista paketit saapuivat nopeasti.

Käpysen mysteeripaketti oli niputettu kauniisti pitsinauhalla!
 Mielenkiinnosta otin mysteeripaketin ja aika tyytyväinen olen sisältöön. En huomannut laittaa toiveeksi, että mieluiten aikuisille sopivia kankaita, mutta kyllä näistä silti kaikkea kivaa saa ommeltua.
Naperonutusta odotin erityisesti Royal-tuotteen Onnenlehti-trikoota, josta ei toistaiseksi ole löytynyt netin kuvahausta yhtään kuvaa valmiina vaatteena. Joustofoteesta suunnittelen ompelevani rättejä.
Näiden kankaiden takia laskuri jäi lokakuun osalta aika paljon plussalle. Naperonutun tilaus tuli marraskuussa. En tullut ottaneeksi kuvia lahjoiksi tekemistäni yöpuvuista, mutta täytyy yrittää pitää saldo jossain määrin kurissa. Parit tuubihuivitkin ompelin. Eipä tarvitse miettiä, mitä antaisi joululahjaksi!

Saara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti