perjantai 11. heinäkuuta 2014

Heinäkuun helteillä

Maanantaina vierailin viiden muun innokkaan ompelijan kanssa Tallinnan kolmessa isossa tarvikekaupassa: Karnaluksissa, Abakhanissa ja KangasDunzelissa. Matka sujui melkoisesta helteestä huolimatta hyvin. Satamasta otimme taksin Karnaluksiin. Aikaa ostosten tekoon meni noin 2,5 tuntia jonotuksineen. Osuimme kassalle niin, että juurikaan ei asiakkaita ollut ennen meitä, mutta taisimme itse aiheuttaa jonoa jälkeemme! Jokainen nauha kun mitattiin erikseen. Nauhat työnnettiin ostoskassiin sen enempää viikkaamatta.
Tilasin ja maksoin noin puolet tavaroista etukäteen nettikaupan kautta. Paikan päällä ompelukoneen neuloja oli melko vähän, joten muut matkaporukastamme eivät saaneet ihan kaikkia tarvitsemiaan neuloja.

Nauhat järjesteltynä:
Kuitista sain lukea, että jokunen kymmenen metriä tuli erilaisia pitsejä ja koristenauhoja ostettua. Niitä pitää muistaa jatkossa laittaa ompeluksiin siis aikaisempaa ahkerammin!

Yksi viime vuonna ommeltu yksinkertainen kesäpaita pääsi vasta nyt ekaa kertaa käyttöön. Totesin paidan melko hyväksi, mutta uuteen versioon muutin vähän pääntietä ja kavensin kappaleita yläosasta. Isokuosiselle kankaalle yksinkertainen malli on hyvä. Täyspuuvillainen kangas vaan on hiukan tönkköä tähän paitaan.
Kaava: SKL 5-6/2010, Nuori suunnittelija-tunika
Kangas: Marimekon puuvillainen Lokki-trikoo

Suurinosa leikkuussa jäävistä tilkuista päätyy iltapäiväkerhon askartelumateriaaliksi, mutta hiukan isommista tilkuista leikkelin 10x10 cm paloja. Tiedän monien tehneen trikoosta tilkkupeittoja, joten pitihän sitä itsekin kokeilla. Jännitin palojen venymistä, mutta loppujen lopuksi venyminen auttoi saumojen kohdistuksessa. Vuoriksi laitoin nurinpäin pikeen oloista urheilukangasta, jonka olen ilmaiseksi saanut. Reunat kanttasin resorilla. Kerrokset on ommeltu yhteen siellä täällä risteyskohdissa koneen nappiompeleella (ilman nappeja).
Peiton koko on 140 x 160 cm. Monissa valmistorkkupeitoissa koko on 130 x 170 cm, joka voisi jatkossa olla hyvä koko myös itse tehdyille peitoille.

Helteet tuntuvat jatkuvan, joten ompelukin saattaa edelleen jatkua vähäisenä.

Saara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti