lauantai 30. kesäkuuta 2012

Sateisena päivänä

Alkukesä on ollut hyvin viileä, joten ei ole tullut missään vaiheessa kunnon innostusta kesävaatteiden ompeluun. Siksi olenkin ommellut pari vaatetta ensi syksyä ajatellen jo, töihin mahdollisesti sopiviksi. Samalla tuli myös vähän Triteks-trikoita otettua käyttöön.

Kaava: Bubble Pocket -tunika, Ottobre Woman 5/2011
Helmasta on lyhennetty noin 10 cm. Ohjeesta poiketen kankaana on trikoota, joten vetuketju on jätetty pois ja reunat huoliteltu trikookaitaleella alavarojen sijaan. Kokona riittää normaalia yksi tai kaksikin kokoa pienempi.

Kaava: Cheri -tunika, Ottobre Woman 2/2012
Malli näytti lehden kuvassa niin reilulta, että valitsin normaalia yhtä kokoa pienemmän. Sekin on ihan sopiva, mutta kyllä se normaalikin koko olisi ihan hyvä ollut. Joka tapauksessa tunika on todella leveä miehustan kohdalta ja sitä voi halutessaan kaventaa. Koko määrittelee tässä mallissa lähinnä hihakappaleiden leveyden. Helmasta lyhensin noin 5 cm.

Meillä on täällä (rivitalossa siis) toiminut myös pienimuotoinen puutyöverstas viimeisen viikon ajan. Askarteluhuoneen muodonmuutos parempaan suuntaan on edennyt mukavasti. Yksi pyörillä kulkeva laatikosto on jo valmis ja kahteen seuraavaan on jo rungot kasassa. Laittelen kuvaa, kun saadaan kaikki kolme valmiiksi. Niin, en minä niitä tee, ihan vaan apulaisena olen Jaakolle!

Saara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti