tiistai 24. heinäkuuta 2012

Paljon valmista

Sadepäiviä on edelleen riittänyt. Ja päivät ovat kuluneet mukavasti käsitöiden parissa. Mökille ei ole juurikaan päässyt, mutta tällaista nyt sitten tänä kesänä.

Kaava: Moda 3/2006
Kangas: jämäkankaita, alunperin Eurokankaasta
Muuta: Ohjeesta poiketen tein yläosan yksinkertaisena ja huolittelin trikookaitaleella. Etumus oli myös liian löysä ,joten seuraavaan pienensin kaavaa.

Kaava: Moda 3/2006
Kangas: jämäkankaita, alunperin Tirteks/ Nanso
Muuta: Takakappale tuli tummansinisestä trikoosta


Kaava: Suuri Käsityölehti 11-12/2008
Kangas: batiikkivärjätty lakana
Muuta: Vyötärökaitaleen mitta taisi olla jotenkin liian pieni, koska jäi jotenkin kiristämään.
 



Yksi iso projekti oli paitapuseron kaavan muokkaus Joka tyypin kaavakirjan ohjeilla (sain Jaakolta ihanan nimpparilahjan: molemmat kaavakirjat!). Materiaaliksi sain äidiltäni tällaisen hänen vanhan kuoropuvun. Sopiihan tämä tällaisenaankin, mutta ei ole oikein minun tyyliäni.


Kaavan muokkaukset oli selitetty todella tarkasti ja yksinkertaisesti. Olen lopputulokseen ihan tyytyväinen. Ohjeessa käskettiin tehtä vielä pidempi helmasta, mutta itse päädyin tällaiseen lyhyempään. Olisi se pitkäkin helma ihan hyvä ollut. Nuo valkoiset isot napit minua hiukan hämäävät. Ovatko ne liian kirkkaat tummalla taustalla?


Askarteluhuoneeseen valmistuivat renkaalliset laatikostot, jotka Jaakko siis isolla vaivalla teki ihan alusta asti liimapuulevystä, laudasta ja vanerista. Samassa yhteydessä alettiin siivota huonetta, jotta siellä mahtuu hyvin puuhailemaan. Jokunen vuosi sitten aloitettu mukihylly eteni, kun vihdoinkin osat liimattiin ja ruuvattiin kunnolla puristimien kanssa kokoon. Vielä on pientä hiontaa ja maalausta tiedossa.


 Jokunen aika sitten tein sohvalle kaksi sinisävytistä tilkkutyynynpäällistä. Tänään tein sitten lisäksi kaksi samantyylistä punasävyistä päällistä.


Aamulla kirjoittelin listaa jonossa olevista käsitöistä. Niitä riittää! Mikään niistä ei ole "pakollinen", mutta innolla alan listaa purkamaan. Nämä tyynyt oli myös siellä listalla, joten hyvin etenee.

Parempia säitä odotellessa...

Saara

2 kommenttia:

  1. Olet (olette) olleet ahkeria. Kivat topit, erityisesti tuo sininen on mieleeni - väri! ;) Ja hienoja muokkauksia. Hylly myös tosi upea. Minäkin tarvitsisin jonkinlaisen mukihyllyn. Ja nuo tyynyt ovat erityisen upeat!! Kauniit!

    - Me olimme viime viikon reissussa, en ole oikein saanut mitään aikaiseksi. Mitä nyt pyykkiä pessyt, heh. Patjat on kyllä ommeltu siihen pieneen sänkyyn - pitäisi varmaan vähän päivittää niitä blogiin ... prinsessa sänkyyn meni ihan pipariks ;) Onneksi vielä tämä viikko lomaa.

    VastaaPoista
  2. Lomailu on mennyt tälleen tasaiseen tapaan kotona. Vähän alkaa jo tylsistyttääkiin tämä jatkuva ompelu, vaikka se tosi kivaa onkin. Mukavaa loppulomaa, Eliisa!

    VastaaPoista