perjantai 3. elokuuta 2012

Kaksi kangasta käytetty

Aloitin heti aktiivisen kankaiden käytön. Ensin piirsin Joka tyypin kaavakirjasta hupparin kaavan. Arvoin kahden koon välillä ja liian ison valitsin. Hupparin kaava on myös aika reilu mitoitukseltaan. Tein hupun sijaan yksinkertaisen piippukauluksen.

Kaava: Joka tyypin kaavakirja, muokattu omaksi
Kangas: keinokuitupintainen puuvillacollege, kangaspaketista, menekki noin 1,5 m
Muuta: Kauluksen kiristysnauha on Marimekon lahjapaketista joskus talteen otettua kangasnauhaa.

Joka tyypin kaavakirjat ovat innostaneet minua kovastikin tekemään muutoksia kaavoihin ja myös muokkaamaan peruskaavoista omia kaavoja. Tällaiseen tunikaan ei ihan suoraan ollut ohjetta, joten otin vähän vinkkiä Kaavakirja 2:n liivimekosta. Olkaimet olisivat ehkä saaneet olla hiukan pidemmät, mutta muuten olen tyytyväinen.

Kaava: Joka tyypin kaavakirja, muokattu omaksi
Kangas: puuvillainen pöytäliinakangas ? kangaspaketista, alunperin vaaleansininen kangas on värjätty punaisella
Muuta: Sivusaumoissa taskut

Tuota puseron collegea oli monta metriä kangaspaketissa. Osan värjäsin sinisellä ja osan punaisella. Sinisestä tuli kiva farkkulook, mutta punainen näyttää lähinnä pesussa värjääntyneeltä.
Olen tässä miettinyt, että voisikohan punaisella värjätyn kankaan käyttää nurja puoli ulospäin? Sisäpuoli on siistiä harjattua, yksiväriseksi värjäytynyttä puuvillaa, joka sopisi neuletakkiin tai -puseroon. Viikonloppuna en todennäköisesti ehdi ommella ollenkaan, joten ehdin tässä vielä miettiä asiaa. Sopiva kaava olisi jo Ottobresta valittuna, jos uskaltaudun vähän poikkeavaan kankaan käyttöön.

Sateetonta viikonloppua toivoen,

Saara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti